Käsikirjoittamisesta: Riskejä on otettava

Elokuva on kalleimpia taiteenlajeja. Meillä on tapana puhua budjeteista ja tuotantoarvoista, mutta unohdamme usein, että kaikkein kalleinta on tuottaa jotain yhdentekevää. Pienellä rahalla voi tehdä ihmeitä, kunhan se huomioidaan jo rakenteessa – mutta budjetin ei pitäisi tarkoittaa luovuuden itsesensuuria.

Kirjoita ilman esteitä

Opintojeni aikana minulle kerrottiin, että käsikirjoitusvaiheessa kaiken pitää olla mahdollista, ainakin alkuvaiheessa. Kirjoittajan tehtävä ei ole toimia tuotantopäällikkönä tai kirjanpitäjänä kesken luovan työn. Meidän tehtävämme on mennä sinne, missä muut eivät ole käyneet.

Moni nykyinen käsikirjoitus on liian miellyttävä. Ne on hiottu niin pyöreiksi, etteivät ne enää tartu mihinkään. Mitä jos joku suuttuu? Mitä tuottaja sanoo? Entä rahoittajat?

Uskon kuitenkin, että ammattitaitoinen tuottaja ja fiksut rahoittajat etsivät nimenomaan rohkeutta. He etsivät näkemystä, joka erottuu harmaasta massasta. Siinä vaiheessa, kun oma tekstini alkaa hieman hirvittää, tiedän olevani jonkin arvokkaan äärellä. Kyse ei ole halusta shokeerata, vaan halusta luoda jotain, mikä tuntuu jossain. 

Prosessi

Käsikirjoitusprosessi on yllättävän pitkä ja vaatii kovaa kestävyyttä. Suurin osa ideoista jää pöytälaatikkoon, ja osa niistä palaa suunnitteluvaiheeseen monen vuoden jälkeen. En halua tehdä mitään tusinakamaa, vaan elokuvia, joissa näkyy oma kädenjälkeni. Aina se ei tarkoita onnistumista, mutta olen huomannut, että ihmiset aistivat, kun kyse on jostain aidosta ja lähtevät helpommin mukaan ja tulevat katsomaan elokuvan vielä toisen kerran.

Haluan keskittyä paljon henkilöhahmoihin: heidän motiiveihin, pelkoihin ja taustoihin. Ne ovat kaiken ydin. Vaikka sääntöjä pitää osata rikkoa, yhtä kunnioitan: show, don’t tell. Elokuva on visuaalinen media, ja tunteen on välityttävä toiminnan kautta. Se on myös rahoituksen kannalta tärkeää – vision on oltava nähtävissä paperilla, jotta siihen voidaan uskoa.

Käsikirjoittamisessa on monta vaihetta synopsiksesta ja loglinesta aina viidenteen versioon asti. Luova prosessi on elävä: asiat muuttuvat ja hahmot alkavat yllättäen elää omaa elämäänsä, tehden ratkaisuja, joita en itsekään osannut ennakoida.

Kun teksti rullaa, se on parasta maailmassa. Mutta kun seinä nousee pystyyn, on uskallettava jättää näyttö, käytävä pitkällä kävelyllä ja purettava koko palapeli, jotta sen voi koota vahvemmaksi.

On aika hustlata

Leipätyöni on markkinoinnin saralla, mutta tavoitteeni on jo opintojeni aikan ollut pitkä elokuva. Matkan varrella riittää hyssyttelijöitä, jotka puhuvat realiteeteista ja siitä, kannattaako mitään edes yrittää. Minulla ei ole kuitenkaan aikaa sellaisille ihmisille, sillä nyt on aika hustlata.

Rahoittajat eivät etsi turvallista keskinkertaisuutta. Huonosta käsikirjoituksesta ei saa hyvää leffaa edes maailman paras ohjaaja, ja se on suurin riski, minkä kukaan voi ottaa. Siksi panostan tekstiin kunnolla. Se on elokuvan pohjapiirros, ja jos se on sielukas ja tarpeeksi uskalias, se löytää kyllä tiensä valkokankaalle.

Lopulta kyse on vain siitä, uskaltaako katsoa sinne, minne muut jättävät katsomatta. 

Lue lisää käsikirjoittamisen taustatyöstä:

https://www.theseus.fi/handle/10024/142522